keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Auto

Auto, tuo liikkumista selkeästi helpottava ja nopeuttava, joissain tapauksissa henkilökohtainen kapistus, jolla voi liikkua mihin tahansa vuorokaudenaikaan minne vain haluaa. Tuo öljysotien ja ympäristöhaittojen yksi iso osasyyllinen, saastuttaja, vaarallinen, ja silti niin käytännöllinen ja mukava rakennelma, joita maapallolla on enemmän kuin tarpeeksi.

Sellainen kapine minulla on aina välillä käytössäni.
Viimeksi eilen.

Kerrankin ei tarvinnut kävellä tai pyöräillä, vaan liikkumiseen vaadittiin lähinnä käsien kääntelyä ja jalkojen pienehköä taivuttelua. Ihan oikeiden asioiden hoitamisen lisäksi tajusin voivani kerrankin käydä helposti ja mukavasti dyykkaamassa, ja vieläpä noin 10x laajemmalla alueella kuin yleensä. Tästä piti tietenkin ottaa kaikki hyöty irti.

Dyykkarit.tksta löytyy eräs käyttäjä, joka on repinyt mukaansa aina ihan järjettömät dyykkaussetit Lidl -kauppojen roskiksista, joten pitihän se tietenkin oman paikkakunnan Lidlit kiertää läpi. Tuloksena oli että kahden Lidlin roskakatoksiin ei päässyt, yhteen en jaksanut lähteä (huonon menestyksen vuoksi) ja yhdestä löydettyjen ruokien määrä oli... pettymys.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~2€























No, pienikin säästö on aina säästö, ja löytyipähän satsumoita hetkeksi aikaa. Mehukin oli päivätty ensi vuoteen, mutta koska se oli mennyt päältä, mitä ilmeisimmin todella fataalisti, ruttuun niin sekin oli pakko heittää pois. Maistui kuitenkin minulle. Ja tulipahan samalla kartoitettua mitkä Lidlit ovat mahdollisia dyykkauspaikkoja seuraavalla kerralla kun on auto taas käytössä!

Kokonaisuudessaan illan aikana kiersin kaksitoista eri kauppaa, joista neljään pääsi sisälle, joista kahdesta löytyi jotain järkevää. Paska tuuri, ei voi muuta sanoa. Mutta edelleen, tulipahan kartoitettua uusia kohteita ja tietää jatkossa minne voi mennä. Pitää vain osata ennustaa parempi päivä reissulle.

Toisen kaupan tarjoamasta ilmaisruoka-astiasta löytyi onneksi ihan mukavat setit, ei tarvinnut jäädä masentelemaan aivan olemattomia löytöjä. Herkkulöytönä löytynyt Antellin isänpäiväkakku loi mukavan jatkumon viime sunnuntaiseen mässäilyyn, kun kävin omaa isäukkoa muistamassa.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~28€























Nyt täytyy vain toivoa, että lumi tulisi takaisin. On todella ärsyttävää liikkua yöllä, kun on niin pimeää ja ei ole mitään maassa heijastamassa valoa. Päinvastoin, tumma maa vain imee kaiken valon. Ja onhan se lumi ihan muutenkin kivaa :3


Nyt poistun leipomaan tämän vuoden ensimmäiset joulutorttuni :3


9 kommenttia:

  1. Kovaa settiä ;) Onko tuolla yhteisfoorumilla paljonki asiaa,jota kannattaa lukea jos meinaa tälläsen elämän alotella?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Foorumi on tällä hetkellä aika kuollut paikka ja keskustelut koostuu lähinnä omien saaliiden postauksesta. Keskustelut kuitenkin varmaan virkeää sitä mukaa mitä enemmän ihmisiä rekisteröityy ja alkaa kantaa omaa korttansa kekoon :)

      Poista
  2. Nam! Millaisella paikkakunnalla asut, suurkaupungissa/tuppukylässä? Täälläpäin kaikki roskikset tuntuvat olevan lukkojen takana.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitanpa asiani sitten tähän, kun en parempaakaan paikaa keksinyt. Eli voisitko vaihtaa sivu dyykkarit.tk bannerin kuvan osoitteeksi:
    "http://dyykkarit.tk/bannerit/dyykkarit_tk_banneri_3.png", siten minun olisi helpompi päivittää bannerit?

    VastaaPoista
  4. Tää sun toiminta on kyllä suoraan sanottuna ihan loistavaa! On sairasta, kuinka paljon ruokaa menee hukkaan kaupan hyllyiltä ennen viimeistä myyntipäivää. Mahtava nähdä, että jotkut osaa ottaa vaarin kauppojen roskiksista :) Itsekin voisi alkaa tällaista harrastelemaan...

    VastaaPoista
  5. Tämä on ihan huippu harrastus! Ei tarvi enää tuskastella kaupassa mitä laittaisi ruuaksi kun on koko ajan jääkaappi ja pakastin täynnä mahtavaa pois heitettyä ruokaa :) Kiitos bloginpitäjälle

    VastaaPoista
  6. Et näköjään enää päivittele, mutta tulin kiittämään inspiraatiosta "harrastuksen" pariin ja viimeöiseltä (ensimmäiseltä) reissulta tarttukin mukavasti matkaan kaikenmoista herkkua: hedelmiä, lihiksiä, roiskeläppiä, jogurttia, rahkaa, leipää yms.. Kiitokset blogista ja vinkeistä :) Auto tosiaan helpottaa hommaa huomattavasti.

    VastaaPoista
  7. Varmaan blogin pitäjälle käynyt huonosti, kun ei ole ilmoittanut blogin päättymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysissä elonvoimissa ollaan! Aloin tässä juuri miettimään tämän blogin jatkamisesta, nimittäin kiinnostaisi taas pitkästä aikaa käydä dyykkailemassa. Onkohan mulla vielä kuinka laaja kävijäkunta? Ilmoitelkaa vaikka tähän mikäli kiinnostaisi lukea uusia juttuja.

      Poista