keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Auto

Auto, tuo liikkumista selkeästi helpottava ja nopeuttava, joissain tapauksissa henkilökohtainen kapistus, jolla voi liikkua mihin tahansa vuorokaudenaikaan minne vain haluaa. Tuo öljysotien ja ympäristöhaittojen yksi iso osasyyllinen, saastuttaja, vaarallinen, ja silti niin käytännöllinen ja mukava rakennelma, joita maapallolla on enemmän kuin tarpeeksi.

Sellainen kapine minulla on aina välillä käytössäni.
Viimeksi eilen.

Kerrankin ei tarvinnut kävellä tai pyöräillä, vaan liikkumiseen vaadittiin lähinnä käsien kääntelyä ja jalkojen pienehköä taivuttelua. Ihan oikeiden asioiden hoitamisen lisäksi tajusin voivani kerrankin käydä helposti ja mukavasti dyykkaamassa, ja vieläpä noin 10x laajemmalla alueella kuin yleensä. Tästä piti tietenkin ottaa kaikki hyöty irti.

Dyykkarit.tksta löytyy eräs käyttäjä, joka on repinyt mukaansa aina ihan järjettömät dyykkaussetit Lidl -kauppojen roskiksista, joten pitihän se tietenkin oman paikkakunnan Lidlit kiertää läpi. Tuloksena oli että kahden Lidlin roskakatoksiin ei päässyt, yhteen en jaksanut lähteä (huonon menestyksen vuoksi) ja yhdestä löydettyjen ruokien määrä oli... pettymys.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~2€























No, pienikin säästö on aina säästö, ja löytyipähän satsumoita hetkeksi aikaa. Mehukin oli päivätty ensi vuoteen, mutta koska se oli mennyt päältä, mitä ilmeisimmin todella fataalisti, ruttuun niin sekin oli pakko heittää pois. Maistui kuitenkin minulle. Ja tulipahan samalla kartoitettua mitkä Lidlit ovat mahdollisia dyykkauspaikkoja seuraavalla kerralla kun on auto taas käytössä!

Kokonaisuudessaan illan aikana kiersin kaksitoista eri kauppaa, joista neljään pääsi sisälle, joista kahdesta löytyi jotain järkevää. Paska tuuri, ei voi muuta sanoa. Mutta edelleen, tulipahan kartoitettua uusia kohteita ja tietää jatkossa minne voi mennä. Pitää vain osata ennustaa parempi päivä reissulle.

Toisen kaupan tarjoamasta ilmaisruoka-astiasta löytyi onneksi ihan mukavat setit, ei tarvinnut jäädä masentelemaan aivan olemattomia löytöjä. Herkkulöytönä löytynyt Antellin isänpäiväkakku loi mukavan jatkumon viime sunnuntaiseen mässäilyyn, kun kävin omaa isäukkoa muistamassa.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~28€























Nyt täytyy vain toivoa, että lumi tulisi takaisin. On todella ärsyttävää liikkua yöllä, kun on niin pimeää ja ei ole mitään maassa heijastamassa valoa. Päinvastoin, tumma maa vain imee kaiken valon. Ja onhan se lumi ihan muutenkin kivaa :3


Nyt poistun leipomaan tämän vuoden ensimmäiset joulutorttuni :3


perjantai 2. marraskuuta 2012

Rasvahappoja ja viiksiä

Keskiviikkoisen dyykkaureissun tulokset olivat pienoinen pettymys siihen nähden, että silloin tosiaan koettiin tämä marraskuuhun siirtyminen eli odotukset löydöistä olivat korkealla. Ei silti, ruokaa löytyi yksipuolisesti, mutta runsaasti kuitenkin! Ei ole loppumassa lasagnet taas hetkeen. Maksalaatikkoa olisi saanut löytyä saman verran, ja vielä tuota rusinatonta versiota, NAM!

Lisäksi löytyi jotain todella arvokastakin. Möllerin omega-3 rasvahappokapseleita piparmintun makuisina! Ja vielä viisi pakkausta, joiden arvo kaupan hyllyssä on á 16€. Niiden löytyminen nostatti "potin" arvoa huomattavasti, ja taisipa nousta arvokkaimmaksi löydökseni jota kaupan roskiksesta olen ikinä löytänyt :3

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~105€







































Eilisellä reissulla löytyi jotain kaverille annettavaa, itse kun en koiraa omista. Tee ja vesirinkelit puolestaan kyllä menvät alas hyvällä halulla, kurkku samaten.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~24€























Koiratuotteiden hintoja en tiedä, mutta veikkaisin että maksoivat n. 2,5€ pussilta. Kommentoida saa jos meni täysin metsiin arvaus. Onneksi tuli käytyä myös toisilla roskiksilla, sillä myös leipäpuoli on nyt kunnossa :3

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~10€























Siirrytäämpä toiseen, todella ajankohtaiseen aiheeseen. Kuukausi on vaihtunut marraskuuhun, eli englanniksi novemberiin. Aika siis jättää nenänalusta ajamatta kuukauteen; puhutaan siis Movemberista! Lyhyesti selitettynä kyse on siis kampanjasta, jonka tarkoituksena on herättää mielenkiintoa ja kerätä kipeästi tarvittavaa rahaa, jolla lisätään tietoutta miesten terveyteen liittyvissä asioissa, eli rahoitetaan mm. eturauhassyöpätutkimuksia. Ole sinäkin Mo Bro (tai miksei myös Sista) ja osallistu!

Movemberin Suomenkieliset sivut
Movemberin Facebook-sivu


tiistai 30. lokakuuta 2012

Dyykkaajan yksnollayks

Todella monesti tulee kuultua kysymyksiä dyykkaamiseen liittyen, niin kavereilta kuin tietyn kuvafoorumin kävijöiltä. Siksi päätinkin tehdä tällaisen pienehkön vinkkilistan, niin sanotun joka dyykkaajan oppaan.

Käykää käsiksi.

Dyykkaajan 101
K: Minä päivinä kannattaa käydä dyykkaamassa?

V: Dyykkaamassa voi ja kannattaakin käydä joka päivä. Jos kuitenkin tahdot ajoittaa dyykkausreissusi siten, että löydät varmemmin jotain, käy kaupassa joka päivä kiertelemässä, katso tuotteiden vanhenemisenpäiviä, ja huomioi erityisesti tuotteet jotka menevät sinä päivänä vanhaksi. Katso onko niitä vielä paljon jäljellä ja arvioi jääkö niitä vielä poisheitettäväksi asti ennen kuin kauppa suljetaan. Kaikista realistisimman kuvan ylijäämästä saa käymällä n. puoli tuntia ennen kaupan sulkemisaikaa.

Dyykkaamisellakin on ns. "varmat päivät", nimittäin kuun viimeiset päivät. Monissa tuotteissa viimeistä käyttöpäivämäärää ei ole merkitty päivän, vaan kuukauden mukaan.
Eli esimerkiksi ei 30.10.2012, vaan 10/2012. Kaikki tällaisella merkintätavalla merkityt tuotteet lentävät roskiin kuun viimeisenä iltana. Tässä lokakuussa se koskee siis huomista keskiviikkoa.

K: Mihin aikaan kannattaa käydä dyykkaamassa?

V: Dyykkaaminen kannattaa sijoittaa suhteessa kaupan sulkemisaikaan. Riippuen kaupasta, henkilökunta viipyy paikalla vielä viidestä minuutista kahteenkymmeneen minuuttiin sulkemisajan jälkeen. Kartoita oman kauppasi tilanne, tai pelaa suoraan varman päälle ja mene roskiksille vasta 30 minuuttia sulkemisajan jälkeen.
Kannattaa vielä tarkistaa, ettei myyjiä ole jäänyt paikalle suorittamaan esimerkiksi inventaariota tai muuta kurkkaamalla kaupan ulko-ovesta sisään. Jos kauppa näyttää autiolta, roskiksille vain!

K: Mitä jos jään kiinni dyykkaamisesta kameralle? Tai vartijoille? Tai jopa poliisille?

V: Turvakameroista ei tarvitse huolehtia. Oman näkemykseni mukaan ne on asennettu tarkoituksena saada mahdolliset ilkivallantekijät kiinni. Kunhan olet fiksu etkä riko tai sotke paikkoja dyykatessasi, tai vähintään siivoat sotkusi, kameroista ei tarvi välittää. Jään itsekin joka ikinen kerta valvontakameran nauhalle.

Vartijoista voin kertoa sen, että kunhan et ole täysi kusipää ja törttöilijä, niin hekin pelaavat kanssasi rauhallisesti. Jos vartija kehottaa sinua poistumaan roskiksilta jotka ovat joissain tapauksissa yksityisaluetta, tottele. Hän tekee vain työtään ja vartioi alueita, eikä ilkeyttään aja sinua pois. Olen omilla reissuillani kahdesti törmännyt vartijaan, ja poistunut paikalta kaikki löytöni mukanani. Vartijat eivät vaatineet jättämään niitä ilmeisesti joko siksi, että heitä ei vain ole kiinnostanut, tai siksi etten toiminut kuin mikä tahansa ääliö ja ruvennut kinaamaan asiasta.

Poliisista puolestaan sen verran, että poliiseilla on yleensä paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin jahdata nälkäisiä ihmisiä roskiksilta pois. Heidän paikalle pölähtämisestään ei kannata sen enempää kuumotella. Ja jos poliisit paikalle sattuvatkin jostain kumman syystä, heistä oletettavasti selviää samalla tavalla kuin vartijoista; olemalla yhteistyökykyinen.

K: Mitä jos löytämäsi ruoat, joita normaalisti tulisi säilyttää kylmässä (lihat ym.) ovatkin lojuneet väärällä hyllyllä huoneenlämmössä jo useamman päivän, ennenkuin myyjä huomaa sen ja heittää vasta sitten pois vaikka päiväystä olisikin vielä jäljellä?

V: Tässä asiassa ihan vain järki käteen. Katso, haista, ja sitten vasta paista & maista. Jos ruoka näyttää pilaantuneelta, heitä se pois. Hajukin kertoo todella paljon. Ruoasta kyllä huomaa todella hyvin päälle onko se pilalla vai vielä syömäkelpoista.

K: Onko joitain ruokia joita ei kannata dyykata?

V: Sinänsä ei, periaatteessa silti kyllä. Olen ymmärtänyt, että kalan toksiinipitoisuus nousee huimasti jos se on kauan lämpimässä, ja varsinkin kun se "menee vanhaksi", eli käyttöpäivän yli. Kalaa en itse suosittelisi vanhana syömään. Itsellä tästä ei ole ollut ongelmaa sillä olen muutenkin kala-allergikko.
Lisäksi joskus maitotuotteet menevät ihmeellisen nopeasti kokkareiseksi. Kerran n. tunti sulkemisajan jälkeen dyykaamani maito oli jo täynnä pieniä kokkareita. Tämä kuitenkin pätee vain joskus.

K: Onko talvella parempi dyykata kuin kesällä?

V: Aika tyhmä kysymys, mutta sekin on joskus tullut kuultua. No, yleisesti ottaen talvella ruoat säilyvät roskiksissa pitempään parempina pakkasen takia. Talvella on kuitenkin miinuksensa. Aitojen yli on inhottavampi kiipeillä, koska ne ovat mahdollisesti jäässä ja päällä on muutenkin yleensä enemmän vaatetta mikä tekee kiipeämisestä haastavampaa. Lisäksi, jos ei omista autoa (kuten itse en) on joskus todella inhottavaa vääntäytyä roskiksille kylmään talviyöhön jos ne ovat vähänkään kauempana.

K: Miten pääset roskiksille jotka ovat aitojen takana? Tiirikoitko lukkoja? Rikotko aitoja?

V: Koskaan ei pidä tuhota tai rikkoa mitään. Kaiken tulisi näyttää siltä kuin roskiksilla ei olisi kukaan käynytkään. Näin et pahemmin riko lakia etkä aiheuta harmia dyykkaamista enempää kenellekään muulle etkä itsellesi. Aitojen yli pääsee, kun on tarpeeksi ketterä. Harrasta liikuntaa, rimpuile vaikka puolapuilla että opit ketterämmäksi. Se on tässä hommassa valttia. Ja siivoa aina jälkesi!

K: Löysin käyttötavaran X! Miksi tämä on heitetty pois, eihän tämä mene edes vanhaksi?

V: Joskus tuotteet poistuvat kaupan valikoimasta, ja ilmeisesti olisi liian iso homma hinnoitella tuotteet vaikka -70% alennuslapulla. Tämän takia roskista saattaa löytyä vaikka mitä. Joskus taas tuote tai sen pakkaus saattaa olla vioittunut, jolloin sitä ei enää "voi" myydä. Tässäkin tapauksessa tuote lentää roskiin.

K: Mikseivät työntekijät ota tällaisia hävikkituotteita
vain itselleen, jos ne kuitenkin joutaisivat roskiin?

V: Suurin osa kauppaketjuista kieltää tällaisen toiminnan
työntekijöiltään. Syynähän on aina raha.

K: Löytääkö aina jotain?

V: Koskaan ei voi olla oikeastaan sataprosenttisen varma että jotain löytyy. Huonolla tuurilla roska-auto on voinut juuri käydä, tai sitten sinä päivänä ei heitetty mitään pois. Tämä on kuitenkin erittäin harvinaista. Yleisempää on, että mitään järkevää ei löydy. Roskis saattaa olla täynnä jotain mistä et vain pidä, tai jotain jota on paljon, mutta sitä ei voi pakastaa eikä kannata ottaa pariksi päiväksi jääkaappiin.

K: Säästääkö dyykkaamalla oikeasti rahaa?

V: Dyykkaamisella säästää rahaa ihan oikeasti, ja, vaikkei sitä ehkä ensin uskoisi, syö monipuolisemmin. Kaupasta ostettaessa tuotteita tulee niin monella ihmisellä luotettua siihen vanhaan varmaan, mitä on aina ennenkin ostanut. Dyykatessa ottaa sitä mitä löytää, ja variaatiota on todella paljon. Säästön huomaa hyvin, sillä yleensä ruokaan menee alle viisi kymppiä kuussa.

K: Paljonko ja mitä joutuu ostamaan kaupasta, vai selviääkö pelkällä dyykkausmuonalla?

V: Riippuen ihan tuurista ja itsestä, dyykkausmuonalla voi selvitä. Itse ostan kuitenkin maidot, jogurtit, juustot ja margariinit lähes aina kaupasta. Yleensä ihan vain sen takia, että niitä löytää harvemmin roskiksista, ja varsinkin maidot menevät liian nopeaa pilalle omien kokemuksien mukaan. Ja hedelmät sun muun vihreän, sillä niitä löydän harvemmin itse. Jotkut löytävät nekin roskiksista. 
Ja ruokaostoksille nyt yleensä joutuu aina kun vain sattuu olemaan ns. kuivakausi, eli ruokaa ei löydy tarpeeksi poisheitettynä.

Keksitkö jotain lisättävää? Jäikö joku vielä askarruttamaan? Kommentoi alapuolella, lisään hyvät vinkit ja kysymykset listaan!

Samalla otan mieluusti vastaan arvosteluja uudesta ulkoasusta jonka vihdoin sain viikonlopun aikana tehtyä. Antakaa äänenne tuolla oikeassa palkissa sijaitsevalla kyselywidgetillä ja kommentoikaa!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Syysflunssa ja kymppitonni

En ole oikein jaksanut käydä dyykkaamassa, enkä myöskään kirjoitella blogiin mitään. Syynä ihan tämä perus syksyinen tekosyy kaikelle kun ei jaksa jotain tehdä, eli flunssa. Kuumetta ei onneksi ole käynyt kuin ihan vähän kolmenkymmenenseitsemän yläpuolella, mutta kurkkukipu ja nuhanenäisyys ovatkin mielestäni niitä enemmän vittumaisia oireita.

Tänään piti silti jaksaa vääntäytyä kirjoittamaan. Nimittäin reilu pari tuntia sitten paukkui
10 000 kävijän raja!

Tosi hieno fiilis ihan vain sen takia, että blogi lähti käyntiin ihan satunnaisesta ideasta >noin kolmelta aamuyöllä ja seuraavana päivänä olikin jo ensimmäinen bloggaus tehtynä. Ei ollut minkäänlaisia odotuksia tai suunnitelmia siitä, että blogilla olisi koskaan enemmän kuin kolme satunnaista lukijaa. Tulee kyllä vähän paha mieli, kun en ole panostanut blogini ulkoasuun oikeastaan yhtään, vaikka kävijöitäkin on näin paljon. Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja väsätä nyt aluksi ainakin joku hienompi logo tänne :3
Joka tapauksessa:

Kiitos teille!

Päivitelläkseni dyykkauskuulumisiani, on minulla kuitenkin jotain lisättävää tänne. Muutama päivä sitten (ennen lumien tuloa, onneksi) taloyhtiömme pihalla oli taas tuotu se tuttu kontti, jonne ihmiset voivat heitellä heille turhiksi käyneitä esineitään. No, toisen roska on taas toisen aarre, ja mukaan tarttui seuraavaa:






























Ihan kivan näköinen lipasto/pieni laatikosto esimerkiksi juurikin modeemille ja mainoksille ja muille lehdille eteiseen. Harmi, että vain alimmassa laatikossa on nuppi paikallaan, muuten ihan komea poisheitetyksi.
















Kiva matto sopivasti parvekkeelle, kun ei ole vieläkään tullut hankittua sinne mitään lautoja tai parvekemattoa. Ehkä vähän myöhäinen ajankohta tämän löytymiselle, kun lumetkin tulivat jo, mutta josko tuon ensi kesänä laittaa paikalleen. Tai sitten vain heti nyt ja ostaa kesällä sitten ne oikeat parvekealustat sinne.

Lisäksi tarkoituksenani oli jo aikoja sitten postata kuva tässä postauksessa näkyvästä pakastimesta kehittyneempi versio. Muuton yhteydessä kun saatiin parempi jääkaappi-pakastin kombinaatiokin :3

Tänne sentään mahtuu jotain oikeastikin!





























Nyt painun taas viikonlopun viettoon, ja mahdollisesti koitan saada jo ensi viikon aikana uudistettua ulkoasua julki tälle blogilleni. Ja huomenna saatan jopa innostua käymään dyykkamassa, jos olot ja olosuhteet sen vain sallivat!

Loppuun vielä kuva joka liittyy :3

perjantai 19. lokakuuta 2012

Lasagne!

Eilinen dyykkausreissu tuotti paljon iloa. En ole, syystä tai toisesta, syönyt todella pitkään aikaan lasagnea, niin hyvää ruokaa kuin se onkin. Vaan nyt sitä on helposti parin päivän tarpeisiin asti! Onneksi en omista erästä tiettyä oranssia kissaa, muuten minulle ei jäisi mitään. (HEH HEH)

Pähkinäsekoituspusseja löytyi viisi kappaletta, mutta koska itse en ole pähkinöiden suurin fani ja eräs kaverini saa niistä paljon enemmän nautintoa, heitin hänelle pusseista kolme. Järkyttävää, että tuollainen pienehkö pussi pähkinöitä voi maksaa 5 euroa! Ei ihme ettei välttämättä kaikki mene kaupaksi.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~17,5€






















Nyt lähden ansaittuun viikonlopun viettoon vähän kauemmas kotipaikkakunnaltani, eli voisi käydä mahdollisesti (eli siis ihan jos vaan jaksan) käydä tsekkailemassa vieraan kaupungin spotteja.

Hyvät viikonloput kaikille lukijoille!



torstai 11. lokakuuta 2012

Pakkotoistoja

Tsekkailin tässä eilen pitkästä aikaa blogiin kohdistuvia liikenteen lähteitä, ja yhtenä suurimmista lähteistä parina viime päivänä oli ollut, kumma kyllä, kuntosaliurheilijoiden suosima pakkotoisto.com.

Blogini oli linkitetty ketjuun, jossa aloituspostaaja oli hieman raasu ja mennyt elämään yli varojensa. Joku suositteli hänelle roskiksilla käyntiä ja liitti yhteyteen blogini. Kiitos sinulle, näinhän ne mahdollisesti dyykkauksesta kiinnostuneet löytävät blogini :3

Viime iltana sitten tuli taas käväisty roskiksilla, ja kuin jonkin yliluonnollisen voiman iskusta sieltä piti tietenkin löytyä pakkotoiston 'asiakkaitakin' kiinnostavia tuotteita!
Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~70€





















En ole aivan varma noiden geelijuomien arvosta, mutta arvioin niiden maksavan n. 1,5€ kappaleelta, ja tuntuu että sekin on alakanttiin, sillä kaikkia urheiluenergiatuotteet yms. ovat yleisesti todella kalliita. Esimerkiksi nuo patukat. Pakettiin oli jätetty oikein hintalappu kiinni. Kappaleelta 2,35€! Niin on hinnoissaan nämä urheilutuotteet.

Löytyipä lisäksi muutakin erikoista. Nimittäin partahöyläpaketti, joista yhdestä höylästä oli terä lähtenyt irti. Rikkinäisen heitimme pois, ja tadaa, vielä oli jäljellä 4 täysin ehjää höylää!
Arvo kaupan hyllyllä: ~6€






















Ja tuotakaan ei voinut jostain syystä myydä esimerkiksi -50%, tai jopa -70% hintaan? Ei, ei tietenkään, kukapa sellaista nyt tahtoisi ostaa.

Lisäksi löytyi pientä syötävää, jopa jotain laihdutuspastaa. Hyvää vastapainoa jatkuvalle pulla&leipälöydöille. Lisäksi mustikkakeitto on todella hyvää :3
Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~23€

















tiistai 9. lokakuuta 2012

Hiilihydraatti OD

Tuli ryhdistäydyttyä taas ja lähdettyä dyykkaamaan, vaikka viimeisen kahden viikon aikana olenkin joutunut törmäämään alle muodostuvaan näkymään aivan liian usein.

Tänäänkin olisi ollut tarjolla yli 6 pakettia kanaa, mutta kaikki avattuina ja leviteltyinä. Yhteisarvo: ihan liikaa.

































Eli samanlainen näky kohtasi tänäänkin vakiodyykkauspaikan roskiksilla. En voi oikeasti käsittää tätä hommaa. Tuntuu pahalta. Kuitenkin, uuden pyörän (jee!) siivittämänä tuli sitten poljettua vähän kauemmas, parempien saaliiden toivossa.

Vaikka ulkona satoikin vähän ja oli todella pimeä pyörällä, ei ärsyyntynyt tai harmistunut fiilis päässyt valtaamaan. Minulle tuli enemmänkin maaginen olo kuuloaistin täyttävästä musiikista, kasvoille tippuvista vesipisaroista ja raikkaasta syysilmasta joka valtasi keuhkot. Ja se pimeys. Jokin siinäkin niin ihanalla tavalla kiehtoo.
Niin ja tietty se fiilis kun ajat ekoja kertoja uudella pyörällä pitkän pyörättömän kauden jälkeen.

Ja hyvää, maagista oloa ei olisikaan mikään muu voinut tällaisessa yhteydessä paremmin boostata kuin kaupan roskis täynnä aarteita!

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~24€






















Pullapitkoja ja leipää löytyi sen verran tuhti määrä, että kyllä näillä yhdet hiilariöverit vetää. Ja vielä, rieskan suuri ystävä kun olen, niin noiden kolmen pussillisen leipäin aatelia löytäminen oli omalla kohdallani kuin Graalin maljan ylöskaivaminen Heroes of Might and Magic III:a pelatessa. Sillä hetkellä maailman paras tunne.

Toivottavasti ensi kerralla löytyisi jo sitä avaamattomassa paketissa olevaa lihaa!
Ja jälkimainintana vielä, Sonera sai netin toimimaan, ei tarvitse enää mustamaalata kyseista paskafirmaa :3

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

RUOKAA NÄKYVISSÄ!

Ei tullut melkein pariin viikkoon kirjoitettua blogia, sillä kiitos Soneran erittäin toimivan ja ystävällisen laajakaistan, asiakaspalvelijoiden pätevyyden sekä korjausmiesten ripeyden, olen joutunut olemaan lähes jatkuvasti ilman nettiä kotonani. Ja työpaikalla ei blogia paljon jouda päivitellä. Voiko näillä perusteilla jo vaatia kuukauden nettimaksun hyvitystä?

Joka tapauksessa, netin olemattomuus ei dyykkaamista ole kuitenkaan sulkenut pois, ja reilusti yli viimeisen viikon olen elellyt ihan vain maitotuotteita&makaroonia kaupasta ostamalla. Kaikki muu on ollut ilmaista :3

En muista, että olisin ennen näin lihaisaa, mutta samalla näin monipuolista saalista saanut noukittua.
Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~37€
Valkosipulipatonkia, karjalanpiirakoita, juustosämpylöitä, gaaaaaaaahhh! Erittäin maistuvaa ja loistavaa väli- tai oikeastaan ihan mitä tahansa palaa ja niin pitkäksi aikaa. Vaikka löydöt puolittikin kaverin kanssa, jäi itselleni silti ihan riittävästi syömistä.

Ja koska olen oikeastaan aika herkuttelija luonteeltani, niin pari iltaa sitten löydetyt setit tulivat ihan tarpeeseen makunystyröideni hyvinvointia ajatellen. Puolet herkuista ehti mennä jo ennen kuvaushetkeä, oli niin nälkä! Kaikki uunimakkarat ja puolet pekoneista lepäävät tällähetkellä jossakin, jossain muodossa, ei siitä sen enempää.
Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~9€






















Munia löytyy jääkaapin uumenista, ja pakastimessa näyttäisi olevan vielä paahtoleipääkin, eli voisin siis vielä parina tulevana aamuna kokata itselleni kunnon (ilman papuja, pyh) englantilaista aamupalaa! Jos vain pääsisi edes joskus ylös tarpeeksi ajoissa.

Nyt, netin satunnaisen toimivuuden johdosta taidan viettää aikaani muuhunkin kuin bloggaamiseen, eli kaikkeen mahdollisimman tyhjänpäiväiseen selailuun ja pelaamiseen. Ja huomenna taas soittoa Soneralle...
Ehkä vihdoin tällä viikolla saisivat netin toimimaan ongelmitta.

Ehkä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Käyttötavaraa

Lihaton kausi on ilmeisesti alkamassa. Toisessa, vähän kauempana kotoani sijaitsevassa, niin sanotusti varmassa dyykkauspaikassa on otettu "vihdoin" käyttöön tämä lihapakkausten aukirepiminen.

No, leipää sentään löytyy yhä. Ja muroja! Nimittäin eilisellä kauppareissulla tuli todettua että Kelloggsin ikisuosikit riksrakspoks-murot ovat menettäneet suosionsa. Ainakin valintalossa.

Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~8,5€
Ylläolevia pakkauksia kun oli yhdestä roskiksesta noin puolet täynnä. Reilusti yli 20 laatikkoa oli lentänyt pois. Kelpaa minulle, murot ovat hyvä aamupala.
Ja Pandan suklaarusinat, nam!

Lisäksi tuli löydettyä jotain vihreääkin, nimittäin itsekasvatettavia ruukkupersiljoita. Kaipa ne mausteena menee, ja on jotain vihreää sävyä keittiön ulkonäössäkin. Kuivatut hedelmät olivat menossa vanhaksi vasta ensi kuussa, mutta pois ne oli silti heitetty. Nopeasti katsottuna en löytänyt niistä mitään poikkeavaa, eli taitaa tulla tänään leffaillan merkeissä niitä napsittua :3
Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~13€
Pari iltaa aikaisemmin tuli tosiaan käytyä taas kaverin kanssa vähän kauempana ajelemassa, ja silloin ei jostain syystä oikein ruokapuolta onnistanut, mutta muuten oli kyllä aivan hyvä ilta.

Kahden vuoden (4/2014) päästä vanhaksi menevää kissanruokaa, hieman rispaantuneet, täysin kunnostettavissa olevat kehykset, pari tyylikästä peltirasiaa...


Ja SodaStream -limukkakone!


Harvemmin löytää näin käypää käyttötavaraa. Kamojen arvoista en pahemmin tiedä, mutta kissanruoat menee kissanomistajakaverille, ja limukkakone kuskille kiitoksena. Lopuille löytyy jotain käyttöä kyllä itsellä.

Muistakaahan dyykkausihmiset osallistua kuvakeräykseen täällä :3

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kollaasikeräys

Onko blogini innoittanut sinua dyykkaamaan?

Tuottiko reissusi tulosta?

Onko sinulla kamera?

Jos vastasit kaikkiin kolmeen kysymykseen kyllä, ja haluaisit osallistua kuvakollaasiin jonka julkaisu sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, voit tehdä sen. Ja vaikka olisit dyykannut jo ennen blogiani ja sattumoisin ottanut saaliistasi kuvia, se on ihan käypää tavaraa tähän projektiin.

Ota kuva, kirjoita pieni selvitys tapahtumista ja löydöistä. Lisää vielä halutessasi nimimerkkisi ja lähetä koko paketti osoitteeseen roskaruokailija@luukku.com.
Niin sanottua osallistumisaikaa ei ole, sillä kuvakeräys jatkuu siihen asti että kuvia on jonkinlaista kollaasia ja blogimerkintää varten tarpeeksi.


Alamerkintänä vielä mainittakoon, että nyt voit arvioida bloggausteni mielenkiintoisuuden alhaalle ilmestyneiden painikkeiden avulla. Näin autatte minua kehittymään ja suhtautumaan kirjoittamiseeni kriittisemmin.

Mukavaa syksyistä lauantaita lukijoille!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Viihdettä, viihdettä

Perjantaina tuli pidettyä taukoa bloggaamisesta, mutta ei dyykkaamisesta.
Viikonlopun varjolla vaan en jaksanut jäädä kirjoittamaan blogia dyykkausreissun jälkeen, vaan menin omia menojani. Ajattelin säästää sen illan löydöt liitteeksi seuraavaan bloggaukseen, joka viivästyi nyt sitten tähän myöhäiseen tiistaiyöhön. Ja aamulla olisi aikaisin töitä...

No, kai sitä nyt aina yhden jutun kirjoittaa.

    Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~12€
En ole koskaan ennen dyykannut hedelmiä, mutta nuo viinirypäleet, joita oli kaksi rasiallista, näyttivät vielä niin herkullisilta että ne oli kyllä pakko ottaa mukaan. Maussa ei ollut mitään valittamista! Täytyy ottaa siis uudelleenkin mikäli tulee vastaan.
Uunilenkkiäkin tuli viikonloppuna syötyä. :3

Siitä voidaankin siirtyä sitten nykyhetkeen, tiistaihin.

Tänään tuli käytyä kaverin kyydillä vähän kauempana dyykkaamassa, mikä oli erittäin hyvä päätös, sillä vakiovalintataloni tuotti (taas) pettymyksen. Tällä kertaa ei tosin aukaistujen lihatuotteiden muodossa, vaan ihan vain siksi kun juuri mitään ei ollut heitetty pois. Kai ne tätit on alkaneet syödä itse niitä poisheitettäviä elintarvikkeita ettei mulle varmasti jäisi mitään. Onneksi ilta olikin muuten sitten ihan antoisa.

Kiersimme kaverini kanssa suurin piirtein neljä eri kauppaa läpi, joista harmittavasti vain yhdessä tärppäsi. Mutta siellä sitten kala söikin hyvin.

     Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~33€

Jotakuta, ellei useampaakin, saattaa heti alkajaisiksi arveluttaa mitä tuossa pussissa on. No se on täynnä munkkeja!
Pettymyksenä niissä ei tosin ole hillotäytettä. Munkit ei ole hyviä ilman hillotäytettä. Tai oikeastaan mikä tahansa täyte kelpaisi. Mutta niissä ei ole sitä. Hyi.

Ruisleipää löytyi iloisuudekseni tosi paljon, sillä Vaasan ruispalat on oikeasti suosikkileipäni. Pettymyksen aiheutti kuitenkin taas liha, se kun loisti jälleen kerran poissaolollaan. Yhdessä roskiksessa sitä olisi ollut eilen poisheitettynä, mutta kokonaisen vuorokauden roskiksessa pötkötelleet mikropizzat ja lihapihvit eivät hirveästi houkutelleet.

Viihdejuttuihin

Kuka muistaa vielä kun löysin taloyhtiön roskakatoksesta jotain satunnaisia akkareita, kirjan, ja jotain pientä sälää? No, kaverini kävi viikonloppuna samassa paikassa penkomassa, ja tuli luokseni pelkkien akkareiden ja muiden sarjakuvien (Harald, Asterix & Obelix, Kippari Kalle) lisäksi mukanaan katoksesta löytyneen värinäytöllisen, alkuperäispakkauksessaan olevan Nokialaisen, toimivien jouluvalojen ja maljakon kanssa. Kaikkea ne ihmiset pois heittää! Toisen roska ilmeisesti on tosi usein toisen aarre. Kuvaa löydöistä ei valitettavasti ole. Uskoo sitten kuka uskoo vaikkei todisteita löydykään.

Ja palatakseni samaan aarreaittaan; kun olin tänään lähdössä dyykkausreissulleni, kävin ensin viemässä roskat tähän kyseiseen paikkaan. Ja kas kummaa, taaskaan ei ollut turha reissu. Joku jalomielinen ihminen oli jättänyt nätissä valintatalon muovipussissa sinne läjän viihdettä!


VeeHooÄssien toiminnasta minulla ei ole vielä tietoa, mutta esimerkiksi tuo X-Men Trilogy -DVD-setti oli ainakin pikaisesti testattuna toimiva. Samoin CD-levyt. Pitää ilmeisesti kaivaa jostakin esiin VHS-kasetteja pyörittävä asema ja pitää nostalgiaa pursuava leffailta tässä pimenevän syksyn saatossa. Scarface ekana!

Ja nyt nukkumaan!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Vanhentuneet kynttilät

Onko kynttilöillä viimeinen käyttöpäivä? Tai parasta ennen -merkintä?
Mikä niissä ylipäätään voi mennä pilalle?
Enpä noista tiedä, mutta roskiin niitä oli ainakin heitetty.

Muuten tämän yön löydöt sitten ovatkin herkkusuu -kastia. Leivonnaisia, valkohomejuustoa, herkkumuroja ja mehua. Jopa noiden tuikkujen väritys tuo veden kielelle.

    Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~11€
Tuikut syttyivät poisheitosta huolimatta hyvin ja paloivatkin ihan normaalisti. En sitten tiedä kuuluisiko tuon väristen tuikkujen olla vielä jotain erikois-hienous-haju -tuikkuja, mutta se nyt on sivuseikka. Tuo pienoinen leivos oli pakko syödä pienen jääkaappiviilennyksen jälkeen heti pois, se kun näytti niin hyvältä. Maku oli samaa kategoriaa.
:3

Muuten reissu oli kyllä pienoinen pettymys, sillä tarjolla olisi taas ollut lihaa ja jopa margariinia vaikka kuinka paljon, mutta kuten totuttua kaikki oli taas revitty auki. Jopa levitepaketeista oli otettu kansi pois ja se suojaava folio(?)-osa oli murhattu julmasti auki.

Kaipa se sade ilta oli jättänyt odotukset korkeammalle kuin olisi tarvinnut.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Sateen vaikutus

Katselin tunti sitten ikkunasta pihalle hetken aikaa ja mietin, että onpa kurja kun sataa.

Yht'äkkiä jälkeen mieleeni juolahti ajatus

Mietin, että voisiko sade vaikuttaa vakiodyykkauspaikkani myyjien ajatuksiin siten, että heidän aivojensa sähköinen liikenne kulkeutuisi mahdollisesti sellaisille raiteille kuin "tuollahan sataa, tuskimpa kukaan tänään vaivautuu dyykkaamaan, nyt ei jaksa kyllä turhan päiten aukoa noita lihapakkauksia".

Ei kun kertakäyttösadetakki (joka oli onnekseni jäänyt ylimääräiseksi joltakin festarireissulta) niskaan ja yökävelylle. Kiipeäminen tuotti tällä kertaa vähän enemmän ongelmia ja vaarallisia tilanteita liukkauden takia, mutta muuten kaikki meni niin kuin normaalistikin; aidan yli ja roskiksille.

En sitten tiedä osuinko veikkauksellani loppujen lopuksi oikeaan vai oliko myyjillä muuten vain poikkeuksellisen hyvä päivä (ehkä he pitävät sateesta, se kun sopii heidän sekopäisten mieliensä synkkään todellisuuteen jossa maailma on musta ja ruokien poisheittäminen on yleinen harrastus), mutta tälläiset setit löytyi tällä kertaa.

    Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~44€
Jätti vitun potti!
Mikään, siis ei yksikään liha- eikä muukaan paketti ollut avattuna! Jätin roskikseenkin kaksi possupihvi- ja fileesuikalepakkausta, kymmenen paussipakkausta ja pari makkarapakettia mahdollisten muiden dyykkaajien varalta. Paussien todellisesta arvosta minulla ei oikeastaan ole mitään hajua, mutta laskutoimituksessa merkitsin ne 2€ kappalehinnalla oleviksi. Eli tuo yhteenlaskettu hinta 44€ ei kyllä paljoa voi heittää. Ja onpahan nyt välipalasyömistä taas pitkäksi aikaa!

Ihmetystä jättimäisen saaliin lisäksi tuotti tuo Marli-mehu.
Tämä yksilö kun ei ole mennyt edes vanhaksi. Pakkaus ei ole juurikaan ruttuinen enkä kyllä muutakaan vikaa siitä löytänyt. Liekö ollut sitten kaupan lattialla ja sieltä löytänyt tiensä "pilalle menneenä" roskikseen. No, eipä se minua haittaa!

Tällä viikolla syödään kyllä hyvin!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Erilaisia löytöjä


Dyykkaus palasi taas kuvioihin. En yksinkertaisesti jaksanut pariin iltaan valvoa myöhään muutosta aiheutuvan väsymyksen vuoksi, mutta nyt alkaa kaikki olla siltä osin valmista ja tänään jaksoi taas käydä tsekkailemassa roskiksia. Kyllä kannatti!

Käydäämpä nyt ensin harmittavat asiat pois alta. Alla oleva kuva liittyy erittäin vahvasti.
     Arvo kaupan hyllyllä OLISI ollut reilusti yli 30€

Näitä avattuja paketteja löytyi reilusti yli kymmenen, eli olisi ollut pakkaseen täytettä vähintään pariksi viikoksi. Toinen mihin olisi myös jäänyt enemmän täytettä kun ei olisi lihaa tarvinnut ostaa pitkään aikaan olisi ollut tietysti lompakkoni. Mutta ei kun ei. Kaupan täteistä on ilmeisesti niin kiva leikkiä Zorroa sillä niiden pienellä veitsellä jonka työpaikka avokätisesti ojentaa heille työsuhde-etuutena. Sairasta.

Onneksi muuten onnisti ihan mukavasti.

Ravintoarvollisesti oli taas aika heikonlaiset löydöt kun lihaa ei tullut sitten otettua matkaan yhtään, mutta kaikenlaista muuta kyllä löytyi.
     Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~18€
Eli kuten kuvasta näkyy, herkutteluksihan tämä taas menee. Hasselpähkinöitä ja donitseja, nom. Proteiinisaanti on turvattu kananmunilla muutamaksi päiväksi, ja urheilemaan lähtiessä nuo HartSportit on aivan tajuttoman hyviä.

Tänään tuli löydettyä kuitenkin jotain muutakin kuin ruokaa.

En nimittäin ole koskaan ennen käynyt oman taloyhtiön roskakatoksessa dyykkaamassa, ja tietenkin se on ollut suuri virhe, jos löydöt olisivat aina olleet tätä luokkaa.
Tosi outoa että jotkut heittävät akkareita pois. Kumminkin aika kalliita lehtiä kerran luettavaksi, ja muutenkin ainakin minulla on ollut sellainen oletus, että kaikki jotka lehteä tilaavat lyövät ne vähintään johonkin kaappiin pölyttymään jos eivät niitä aktiivisesti luekaan. Lisäksi tuo Hannibal -kirja kiehtoo. Leffat on tullut joskus katsottua, mutta kirjaa en ole koskaan lukenut. Löytyipä lukuvalokin ja teline sille samasta roskisesta, omasta mielestäni ihan kivannäköinen yhdistelmä.

Pimeitä syysiltoja odotellessa :3

torstai 30. elokuuta 2012

Hullua valvomista

Tulipahan käytyä jostain syystä nyt kahtena iltana peräjälkeen dyykkaamassa. Yleensä pidän vähintään päivän tauon reissujen välillä, mutta nyt teki jostain syystä mieli heti perään taas käydä vähän penkomassa.

Varmaan se on tämä blogi, antaa aihetta ja innostusta lähteä öisin käymään pihalla kiipeilemässä useammin kuin normaalisti.

Ei kannata kuitenkaan varautua näin tiuhaan päivitystahtiin jatkossa, menee aina hirveästi valvomisen puolelle tämä elämä jos käy dyykkaamassa joka päivä ja se sitten näkyy seuraavassa työpäivässä. Kahvia menee ja työtahti on hieman alhainen varsinkin aamusta.

Tänä iltana täytyy juhlistaa kahta riemunaihetta! Loppuviikosta olen muuttamassa uuteen kämppään jossa on oikeasti hyvänkokoinen pakastin! Tähän hetkeen asti olen joutunut selviämään niin sanotulla dyykkaajan painajaisella, josta kuva alla.

Tuonne ei todellakaan paljoa mahdu, ja kun reissuilla löytää joskus paljon esimerkiksi lihaa, niin suurin osa jää ottamatta mukaan juurikin pienen säilytystilan takia.

Toinen juhlistuksen arvoinen asia on se, että pääsin ensimmäistä kertaa ilmaan minkäänlaista apua, eli ilman kaveria tai mitään minkä päältä kiivetä, tuon erään aidan yli, jota kautta aina kuljen vakiopaikalleni. Tässä tulee ilmeisesti aivan oikeasti ketteräksi! Aita on kuitenkin lähemmäs, ellei ylikin, kolme metriä korkea.

Vaan jatketaanpa illan löytöihin.
    Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~14€

Tuli vielä mieleen, että maistuukohan pikkulinnuille kuinka hyvin kurpitsansiemenet? Otin pari pussia ihan vain ruokkimistarkoituksissa mukaani, linnut on niin mukavaa katseltavaa :3

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Heikompi ilta

Tänään jäi illan saalis vähän harmittavan pieneksi, mutta löytyi sentään jotain iltamässäiltävää. Lisäksi löysin jotain uutta, sillä en ole koskaan ennen löytänyt sipsejä
(tai no juustonaksuja) dyykatessani, ja vaikka halppismerkkiä ovatkin niin kyllä ne maistuu. Nuo mehut mitkä löytyi mukana on ihan tajuttoman hyviä, niitä on tullut vastaan ennenkin, joskin yleensä vähän useammassa määrin.

Taakse piti jättää monta kanakolmioleipää, sillä en niistä erityisemmin perusta, mutta kyllä yhden silloin tällöin syö. Toisaalta harmittaa sitten se, että kukaan muukaan ei niitä sieltä kuitenkaan hae.

Tämän illan jogurttitarjonta perustui siihen että kiltti myymäläntäti oli repinyt/viiltänyt kannet auki ja yrittänyt levitellä purkin sisällön tasaisesti roskikseen että kaikki tuotteet olisivat ihan mäiskeessä.

    Taiteellisin vapauksin piirretty luonnoskuva Valintatalon kassatätien lempipuuhasta

Onneksi kyseinen henkilö ei ollut kuitenkaan huomannut että pussien alla, joihin jogurtin valuminen pysähtyi, oli vaikka kuinka paljon syömäkelpoista tavaraa, nimittäin kaikki mitä alla olevassa kuvassa on.

    Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~10€


Ei tarvinnut onneksi käsiänsä sotkea!

tiistai 28. elokuuta 2012

Ensimmäinen bloggaus

Eli nyt minä sitten tämän blogin parin päivän takaisten puheiden ja harkinnan jälkeen avasin. Blogin nimi viittaa täällä käsittelemääni aiheeseen, eli roskiksista ruokailuun. Tämä on siis dyykkausblogi.

Tarkoituksenani olisi saada aikaan puhetta ja kaikenlaista keskustelua dyykkauksesta, mielipiteitä asiasta, pitää omaa harrastusta yllä sekä pitää helpommin lukua kaikesta siitä mitä sitä onkaan tullut löydettyä ilmaiseksi ja kuinka paljon rahaa on periaatteessa säästänyt. Mutta ehkä suurimpana tarkoituksenani on ylipäätään tuoda koko dyykkaus "elämäntapana" suurempaan huomioon. On oikeasti ihan sairasta kuinka paljon erityisesti hyviä elintarvikkeita heitetään päivittäin pois. Itseä ainakin kirpaisee ajatella kuinka jokaisessa kaupassa ympäri maailmaa heitetään ruokaa järjettömät määrät pois, ja niitä ruokia ei monesti kukaan käy hyödyntämässä koska:

a)katokset ovat lukittuja/vaikeasti sisäänpäästäviä
b)moni ei ylipäätään tiedä eikä tule ajatelleeksi dyykkausta
c)moni ei halua tehdä sitä koska pitää toimintatapaa jotenkin outona
d)moni luulee että ruoka on heti pilalla kun päivä vaihtuu käyttöpäivämerkinnästä seuraavaan

Itse dyykatessani otan tavaraa sen verran, kuin tiedän että tarvitsen/tulee syötyä. Kaikkea ei voi tai mahdu pakastamaan, eli tosiaan pitää vähän katsoa ottaako niitä leipäpusseja kaksi jotka voi syödä parin päivän sisään vai viisi, joista syö vain sen kaksi ja kolme heittää sitten pois kun alkavat näyttää huonolta. Viikon sisällä on kumminkin taas lisää samanlaisia tuotteita, joten ei ole mitään järkeä hamstrata ensimmäisenä iltana roskiksesta kaikkea, jos vaikka joku muukin tahtoo.

Lisätäänpä vielä se, että otan erittäin mieluusti vastaan kysymyksiä, vastailen niihin sitten kun vähän ensin tutustun tähän koko bloggaamisideaan. Eli vastaukset tulee sitten mahdollisesti kommenttikentässä (jos se on mahdollista tunnisteella) tai sitten teen aina välillä kollaasin kysymyksistä ja vastaan kaikkiin kerralla blogikirjoituksen muodossa, mikäli kysymyksiä/tekstejä joihin haluan vastata nyt yleensä ilmaantuu.

Loppuun vielä kuva toissailtaisen dyykkausreissun saaliista että saadaan saldo avattua!
     Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~18€