keskiviikko 29. elokuuta 2012

Heikompi ilta

Tänään jäi illan saalis vähän harmittavan pieneksi, mutta löytyi sentään jotain iltamässäiltävää. Lisäksi löysin jotain uutta, sillä en ole koskaan ennen löytänyt sipsejä
(tai no juustonaksuja) dyykatessani, ja vaikka halppismerkkiä ovatkin niin kyllä ne maistuu. Nuo mehut mitkä löytyi mukana on ihan tajuttoman hyviä, niitä on tullut vastaan ennenkin, joskin yleensä vähän useammassa määrin.

Taakse piti jättää monta kanakolmioleipää, sillä en niistä erityisemmin perusta, mutta kyllä yhden silloin tällöin syö. Toisaalta harmittaa sitten se, että kukaan muukaan ei niitä sieltä kuitenkaan hae.

Tämän illan jogurttitarjonta perustui siihen että kiltti myymäläntäti oli repinyt/viiltänyt kannet auki ja yrittänyt levitellä purkin sisällön tasaisesti roskikseen että kaikki tuotteet olisivat ihan mäiskeessä.

    Taiteellisin vapauksin piirretty luonnoskuva Valintatalon kassatätien lempipuuhasta

Onneksi kyseinen henkilö ei ollut kuitenkaan huomannut että pussien alla, joihin jogurtin valuminen pysähtyi, oli vaikka kuinka paljon syömäkelpoista tavaraa, nimittäin kaikki mitä alla olevassa kuvassa on.

    Yhteisarvo kaupan hyllyllä: ~10€


Ei tarvinnut onneksi käsiänsä sotkea!

11 kommenttia:

  1. Kyllä nyt kelpaisivat nuo naksut, itsellä on keikka edessä vasta huomenna, eli herkkuja odotellessa.
    Kiva muuten tietää että olet myös työssäkävijä, ainakaan en ole ainut joka näkee ruuan haaskauksen tyhmänä, elämän tilanteesta riippumatta.

    T.Se nimimerkin kysyjä laudalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä napostelen juuri näitä naksuja, oli tosi mukava löytö!
      Älä tosiaan sitten pety jos dyykatessa ei aina löydy aarteita, joskus joudun itsekin palaamaan oikeastaan tyhjin käsin kotiin. Kuitenkin yli 90% kerroista löytyy aina ihan hyvät setit.

      Työssäkäyvä joo, alipalkattu myös joo... No, onneksi tällä elämäntyylillä saa elettyä vähän mukavammin :3

      Poista
    2. En pety, tullut dyykattua kohta jo 1,5v niin tottunut pettymyksiin, tosin huominen reissu on melko varmanakki, vain saaliin sisältö on muuttuja.

      Sama täällä, mutta on tullut laskeskeltua sen verran tämän dyykatun kaman hintaa yhteen että kyllä sitä kuussa säästää sievoisen pennin.

      Poista
    3. Ymmärsin että olit menossa ensimmäistä kertaa dyykkaamaan, mutta olitkin jonkin sortin konkari :D Eikai siinä mitään, keep up the good work.

      Joo, nämä tänne laittamani löydöt ovat olleet lähemmäs kolmea kymppiä arvoltaan ja siinä on tosiaan vasta kahden käyntikerran "tuotot". Rahakasta hommaan jos niikseen ottaa.

      Poista
  2. Oletko lihonut paljon, kun kerran löydät tuollaisia herkkuja? Monenko aikaan yleensä menet dyykkaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lihonut sillä kuntoilen säännöllisesti. Dyykkaamaan menen riippuen ihan kaupasta minne olen menossa, mutta n. 20 min sulkemisajan jälkeen.

      Poista
  3. Jonain kauniina iltana uskallan vielä lähteä etsimään aarteita.

    Joudun luultavasti Securitaksen poikien pamputtamaksi... Näytän niin nistiltä, että poliisi parhaillaan pysäyttää kun olen täysin selvänä menossa bussipysäkille. Ei varmasti katso ihmiset hyvällä, jos tämän näköinen kaveri hiippailee roskiksislla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ei ylipäätään yleensä katso mitenkään ylöspäin roskiksien tonkijoita, sama se miltä näyttää. Aivan sama mulle kuitenkin, juuri koskaan kukaan ei näe kun käyn dyykkailemassa, kuitenkin sen verran myöhäinen aika että ainakin arki-iltaisin ihmiset on aika pitkälti kotonaan siihen aikaan.

      Ei ne vartijat pamputa, käskevät lähtemään pois mutta ainakaan omalla kohdalla ei koskaan edes mitenkään aggressiiviseen sävyyn. Valvontanauhalle aina jää videota jos vartija menee ja alkaa ylittää oikeuksiaan.

      Poista
  4. laita muuten ihmeessä lukijapalkki tuohon sivuun niin blogger-käyttäjän omaavat pystyvät seuraamaan suoraan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä laittaa kunhan saan opiskeltua miten tätä bloggeria käytetään. Aivan noviisi vielä tässä hommassa :D

      Poista
    2. Ja edittiä heti perään. Varmaan tuota tarkoitit minkä juuri lisäsin? Liityhän tosiaan lukijoihin! :)

      Poista